Saarna Tuomasmessussa 25.4. 2010

Martti Asikainen, Suomen Pipliaseura

Murheesta iloon (Joh.16:16-23)

16 Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen."

17 Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: "Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?"

18 "Miksi hän puhuu vähästä ajasta?" he ihmettelivät. "Ei hänen puhettaan ymmärrä."

19 Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille:

"Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? 20 Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. 21 Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. 22 Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. 23 Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.

"Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.

24 Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

Jäähyväispuhe

Katkelma on osa Jeesuksen viimeisestä niin sanotusta jäähyväispuheesta oppilailleen. Takana olivat monivaiheiset yhteiset vuodet. Edessä, aivan muutaman tunnin päässä olisivat katkera ero, pelko ja pakokauhu.

Jäähyväiset tässä kevään ja kesän kynnyksellä eivät herätä meissä ehkä aivan samanlaisia tunnelmia. Kukaan ei enää ikävöi talvea, se oli ja meni ja ankara olikin. Mielessä on lehtien puhkeaminen, kukat ja kesän aurinkoiset päivät.

Kun sinä katsot nyt tulevaisuuteen, miltä se näyttää? Ihminen ikään kuin virittäytyy jo valmiiksi siihen, mitä odottaa tapahtuvaksi. Jos edessä on hyvä, mukava tai innostava asia, se piristää mieltä, saa energiseksi ja mieli nousee. Edessä voi olla myös ikävä asia. Tällöin viriämisemme voi olla hyvin toisenlainen. Yksi ottaa asian haasteena ja puhkuu kohta täynnä tarmoa. Toinen käpertyy ja vetäytyy. Kolmas ei usko asioiden juuri muuttuvan ja porskuttaa entiseen tapaan.

Miten sinun käy, kun sinä katsot omaa tulevaisuuttasi, tulevia päiviä tai tulevia vuosia?

Oppilaat tulevaisuuden edessä

Juuri ennen ensimmäistä pitkää perjantaita, josta tekstimme kertoo, Jeesuksen oppilaat olivat kasvokkain pelottavan lähitulevaisuuden edessä. He eivät näytä edes ymmärtävän, minkälaiset mullistukset odottivat heitä.

Opettaja, jota he olivat seuranneet, oli lähdössä pois. Oppilaat eivät enää vähään aikaan tulisi näkemään häntä. Heitä odotti itku ja murhe, epätoivo, pelko ja pettymys. He tulisivat kokemaan kaiken menettämisen. Tulevaisuuden visio Jeesuksen lupaamasta Jumalan valtakunnasta tulisi sammumaan. Paluuta takaisin entiseen ei ollut. Edessä tuli olemaan hetki, jossa olisi turha ikävöidä menneeseen ja turha kurkottaa tulevaisuuteen. Voisi ehkä sanoa, että juuri ennen pitkää perjantaita oli onni, että tämä kaikki ei ollut oppilailla mielessä. He vai kyselivät ja ihmettelivät.

Vaikeus voi kohdata

Synkkä ja pimeä hetki voi kohdata meistä ketä tahansa. Edes menestys, suosio ja hyvä asema tässä ajassa ei näytä takaavaan jatkuvaa valoisaa huomista. Hetken onnettomuudessa tai terveyden pettäessä kaikki muuttuu. Koimme kotona viime viikolla, kuinka yksi tuhkapilvi sumensi moneksi päiväksi koko tulevaisuuden haaveet. Meidän nuorimmaisemme, Hannan lento oli peruttu ja matka ratkaisevaan haastatteluun oli mahdoton. Mistä löytyy pettymyksissäkin kestävä pohja elämälle ja tulevaisuudelle?

Lapsen syntymä

Jäähyväispuheessaan Jeesus valitsee kuvan synnyttävästä naisesta ja lapsen syntymästä:

Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.

Tuska kuuluu elämään. Sen läpi voi päästä. Minulla on ollut onni olla mukana kahdessa synnytyksessä. Esikoisen kohdalla hermoilimme kovasti. Laskettu aika meni yli kymmenen päivää. Synnytyskin kesti ainakin vuorokauden. Onneksi meillä on turvana osaava lääketiede verrattuna Jeesuksen ajan synnytyksiin. Toisen lapsen synnytykseen en ehtinyt, kun kaikki tapahtui niin nopeasti.

Kolmanteen pääsin taas mukaan. Kun Hanna tuli maailmaan, kätilökin ihmetteli, miten kiukkuinen ja temperamenttinen tyttö sieltä tuli. Yksi ihmeellisimmistä asioista kaikilla kerroilla on minulle ollut tunnelman muutos synnytyksen jälkeen. Kivut unohtuvat ja ilo ja uuden pienokaisen ihmettely alkavat.

Jeesuksen kuvaus lapsen syntymästä oli huolella valittu. Pitkän perjantain tapahtumien keskellä oppilailla oli todella aihetta huoleen. Itkulla ja murheella, jota oppilaat joutuvat lyhyen aikaa kokemaa, tulisi olemaan tarkoitus, vaikka se tulikin olemaan synkkä ja epätoivoinen hetki. Edessä oli uusi aika, jonka merkitys tulisi avautumaan heille pala palalta.

Aihetta huoleen

Niin, me olemme tänä päivänä oman tulevaisuutemme edessä. Myös meillä on aihetta huoleen. Olisi vastuutonta vetää tekstistämme sellainen johtopäätös, että lyhyen tuskan jälkeen koittaa aina helpotus tai joku uusi aika. Jeesus tulee ja korjaa kaiken. Näin vain ei juurikaan tapahdu. Kun katsomme niitä ongelmia ja tragedioita, joita ihminen on aiheuttanut ja voi aiheuttaa, meillä on aihetta olla vakavia. Monet tragediat ovat peruuttamattomia. Kaikki sairaudet eivät parane. Särkynyttä ihmissuhdetta ei saadakaan korjatuksi. Iloista jälleennäkemistä ei aina ole odotettavissa. Päinvastoin on haettava turvaa lähestymiskiellosta. Ihmisten väliset sodat eivät ota laantuakseen.

Kyllä meidät ihmiset on kutsuttu kantamaan vastuuta. Tekemään vastuullisia ratkaisuja ja elämään vastuullista elämää, sellaista elämää, että vielä lapsemme ja lapsenlapsemme voivat katsoa toiveikkaina omaan tulevaisuuteensa.

Kristityn ilo

Pudottaisimme omasta uskostamme kuitenkin olennaisen pois, jos jättäisimme siitä Jeesuksen lupaaman ilon, joka liittyi hänen ilmestymiseensä. Jeesus sanoo oppilailleen:

Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Jeesuksen lupauksessa on erityisen mielenkiintoista se, että siinä subjekti, näkijä vaihtuu. Jeesus ei sano, että te oppilaat tulette näkemään hänet, vaan Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen”. Jeesuksen jäähyväispuheessa on tämä sama vaihdos vähän aikaisemmin valinnasta puhuttaessa: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät".

Kun Jeesuksen oppilaat olivat peloissaan kokoontuneet lukittujen ovien taakse, tärkeintä tuolloin oli, että Ylösnoussut Herra itse näki heidät. Hän oli valinnut heidät, hän katsoi heitä. Hän näki heidät, heidän pelkonsa ja toivottomuutensa. Jeesus näkee meidät, tämä on todellinen ilon aihe. Jeesus ilmestyessä oppilailleen lukittujen ovien takana hän seisoi heidän keskellä nähtävällä tavalla ja sanoi: ”Rauha teille”. Tästä alkoi luvatun ilon aika. Pelko haihtui. Meille kerrotaan: Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.

Tulevaisuutemme edessä emme tiedä oikeasti, mitä tulee tapahtumaan. Meillä on toiveita ja kaipauksia, mutta emme voi olla varmoja toiveidemme toteutumisesta. On hyvä tietää, että Jeesus näkee meidät, meidän ikävämme ja tulevaisuutemme.

Jeesuksen ilmestymisessä alkoi uusi aika. Ilo, jonka oppilaat saivat, ei ollut enää riistettävissä pois, koska tämä ilo ei ole kotoisin enää tästä maailmasta.  Se on Ylösnousseen lahja.

Esimerkki bibliodraamasta

Ohjasin kerran erään kollegani kanssa bibliodraamaa Päiväkummussa Jeesuksen ilmestymisestä oppilailleen lukittujen ovien takana. Tällaisessa työskentelyssä eri ryhmät ja eri henkilöt voivat löytävät samasta tekstistä erilaisia asioita.

Näin kävi Päiväkummussa. Joukossa oli pääasiassa nuoria mutta myös jo varttuneempaa väkeä. Osa ryhmäläisistä oli mennyt syvälle oppilaiden kokemaan epätoivoon menetettyään Jeesuksen. Heille varsinainen löytö oli, kuinka Ylösnousseen ilmestyminen merkitsi näiden nuorten oppilaiden koko tulevan elämän pelastumista. Synkältä näyttänyt tulevaisuus muuttui valoisaksi ja toiveikkaaksi. Lisäksi Ylösnoussut antoi koko tulevalle elämälle tehtävän ja tarkoituksen.

Joukossa oli kuitenkin henkilöitä, jotka olivat vähän närkästyneitä. Heidän mielestään oli itsekästä ajatella vain tämän elämän onnistumista. He korostivat, että tässä Raamatun tekstissä pointti on siinä, että Jeesus voitti kuoleman. Jeesus avasi tien uuteen elämään.

Kummat tässä nyt sitten ovat oikeassa? Uskon niin, että kummatkin. Jeesus näkee meidät tässä elämässä. Hän näkee meidät meidän ilossamme ja surussamme. Ei ole tuhkapilveä, joka voisi estää sen.

Elämämme viimeisellä hetkellä hän on luvannut tulla uudelleen  ja nähdä meidät kasvoista kasvoihin. Silloin meidän iloamme ei enää varjosta mikään. Se on ikuista.

Ilo tässä maailmassa

Me elämme kuitenkin vielä tässä maailmassa ja täällä ilo on koetuksella. Olen työssä tuolla Suomen Pipliaseurassa ja haluan ottaa esimerkin teemasta, jota tänä vuonna pidämme erityisesti esillä. Teemanamme on Ihmisenä arvokas­+  ja asia asiana HIV/AIDS -tragedia Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Niin kuin varmaan tiedätte, HIV –tartunnan tuolla alueella on saanut jo noin 25 miljoonaa henkilöä. Mittasuhteet ovat vakavat. Kuolleisuusluvut ovat korkeita. Tartunnan saaneiden asema on tukala. He saavat osakseen jatkuvaa torjuntaa, leimaamista ja syrjintää niin kodeissaan, sukunsa parissa, kotikylissään kuin seurakunnissaankin. HIV –tartunta ei enää tänään johda välttämättä nopeaan kuolemaan, mutta syrjintä tappaa.

Koska ongelma on niin vakava, myös Pipliaseurat ovat vastanneet Afrikasta tulleisiin avunpyyntöihin. On luotu Laupias samarialainen nimellä kulkeva ohjelma. Sen arvopohja nousee Raamatun teksteistä. Siinä ovat mukana kaikki AIDSiin liittyvät tosiasiat, mutta kirkot ovat ottaneet sen avosylin vastaa, koska ohjelma tuodaan seurakuntiin kirkon omalla kielellä.

Mitä ilo merkitsee taudin saaneille? Onko heillä ylipäätänsä aihetta iloon? Olen tavannut näitä ihmisiä useissa Afrikan maissa. Voin kertoa, että monet ovat julman kohtalonsa keskellä löytäneet ilon elämäänsä. Moni kertoo ja laulaa, kuinka Jumala näkee heidät ja heidän vaikeutensa ja kuinka Jumala on heidän kanssaan tänään ja kerran viimeisellä hetkellä.

Vierailin noin vuosi sitten Rukumbon kylässä sodasta toipuvassa Burundissa. Myös siellä HIVin leviäminen on ollut vakava ongelma. Tartuntaluvut kasvoivat koko ajan. Kylän pastori ja kyläpäällikkö toivat Laupias samarialainen ohjelman kyläänsä. He eivät kuitenkaan lopettaneet työtään valistustyöhön. He lähtivät konkreettisesti liikkeelle. He kaivoivat omin käsin sodan tuhoamat kastelukanavat. Kyläläiset saatiin töihin.

Kun me vierailimme siellä, kylän pellot olivat kuin paratiisi. Ne tuottivat neljä satoa vuodessa. Toistuvat kuivuus- ja nälkäjaksot oli voitettu. HIV –tartuntojen määrä oli lähtenyt laskuun. Kylä pursusi uutta elämän intoa. Kyläpappi ojensi tyhjät kätensä ja sanoi: ”Nämä kädet ovat minun saarnani.”

Jeesus sanoi:

Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.

--------

Nouskaame tunnustamaan pyhä, kristillinen uskomme

Apostolinen uskontunnustus

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.