Saarna Tuomasmessussa 13.5. 2010

viestintäjohtaja Eeva Kemppi-Repo, Suomen Lähetysseura

KUTSU APOSTOLIKSI ARJESSA

Markus 16, 14-20

”Alatte olla meille taakaksi”, lataa tansanialainen keskustelukumppanini, purevan analyyttisesti, mutta ystävällisesti.

Vieras on palannut Helsinkiin sisämaasta seurakunta- ja kouluvierailuilta. Hän on ensimmäistä kertaa Suomessa, yhteistyöneuvotteluissa Suomen Lähetysseuran edustajien kanssa ja tapaamassa tukijaseurakuntia. Hänen oma kirkkonsa on suuri, kasvava, pääasiassa köyhien kirkko. Se ottaa rohkeasti vastuuta mm. maan terveydenhuollosta ja korkeakoulutuksesta, vaikka on itsekin köyhä.

Vieras kertoo koululuokissa kysyneensä tansanialaisittain peruskysymykset: Kuinka moni kuuluu kirkkoon? Lähes kaikkien kädet nousivat. Kuinka moni oli sunnuntaina jumalanpalveluksessa? Yksikään käsi ei noussut. Kuinka moni on kertonut Jeesuksesta kavereille? Hyytävä  hiljaisuus.

 ”You will have a problem with God”. Teillä suomalaisilla kristityillä on  selitettävää Jumalalle. Hänen johtopäätöksensä on koruton.

Afrikkalaisilla uskontojen markkinoilla Euroopan tyhjät kirkot ja laskevat kristittyjen määrät muodostavat kasvaville afrikkalaisille kirkoille imagoriskin. Vieras sanoo, että kirkkojen työ hankaloituu läntisten kirkkojen tilanteesta kantautuvien viestien myötä. Kristinuskosta voidaan niiden valossa vetää se johtopäätös, että se on todellakin valkoisten siirtomaaherrojen uskonto, joka tuotiin siirtomaa-ajan myötä ja johon oli tarpeen mukautua siirtomaa-ajasta johtuen.  Kun siirtomaat on menetetty, menköön nyt myös uskonto. ”Eiväthän ne itsekään usko. Miksi kristillisellä uskolla olisi merkitystä meille afrikkalaisille?”

Vanhanmallisen pohjoisesta etelään suuntautuneen kirkon julistus- ja palvelutyön suunnat ovat muuttuneet. Osat ovat vaihtuneet: etelän kirkot opettavat nyt meitä eurooppalaisia, miten kristittynä eletään, miten evankeliumia eletään todeksi arjessa ja miten eletään kirkkona. Globalisaatio läpivalaisee kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen elämää uudella tavalla.

Kumppanimme etelässä sanovat, ettei teillä eurooppalaisilla enää ole yksinoikeutta arvioida muuta kristikuntaa omien mittapuidenne, omien teologioidenne ja omien arvojenne mukaan.  Nyt meitä eurooppalaisia ja meidän kristittyinä elämistämme katsotaan ja arvioidaan Afrikasta, Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta käsin ja meille kerrotaan, miltä näytämme näistä näkökulmista.  Eikä tulos ole  mairitteleva: Alatte olla meille taakaksi!

Kumppanimme asettavat meille kysymyksen, joka osuu kipeään kohtaamme ja joka on todellinen polttava kysymyksemme: Mistä johtuu, että kristillisellä uskolla on merkitysvoimaa Afrikassa ja Aasiassa ja Latinalaisessa  Amerikassa väkivallan, sorron ja konfliktien keskellä? Näissä oloissa kirkot kasvavat, mutta se sama kristillisen uskon merkitysvoima ei enää inspiroi siellä - siis Euroopassa -, mistä evankeliumi meille tuotiin ja mistä lähetystyöntekijät tulivat meille satoja vuosia sitten?

Maailmanlaajassa kirkon lähetystyössä osat ja roolit ovat radikaalisti vaihtuneet. Globaalissa kirkossa on tässä merkityksessä meneillään uudet jaot.

Myös helatorstain evankeliumissa Jeesus panee pelin radikaalilla tavalla uusiksi. Pääsiäisen jälkeisen ajan Jeesuksen lähimmät opetuslapset ovat väistyneet tapahtumissa takavasemmalle. Tappiomielialaa. Tavataan muilta salassa lukkojen takana. Hävetään. Pelätään. On kieltäjä, joukosta eronnut ilmiantaja, epäilijä, jonka mukaan tämäkin messu on saanut nimensä. Mitään odotettua valtakuntaa ei sitten tullutkaan. Tähänkö se nyt päättyi?

Mutta helatorstaissa on toinenkin juonne. 40 päivän ajan Jeesus ilmestyy ihmishahmossa muille oppilailleen:  naisille, Emmauksen tien kulkijoille, muille nimettömiksi jääneille. Puheitten ja huhujen on täytynyt tavoittaa opetuslapsetkin.  Evankelista Markus antaa ymmärtää, että puheet Jeesuksen ilmestymisestä eivät kuitenkaan vakuuttaneet tätä Jeesuksen sisäpiiriä.

Kun Markus pääsee kertomaan Jeesuksen ja opetuslasten kohtaamisesta, hän ei säästele kuvauksessa tapaamisen dramatiikkaa. Hän paisuttelee opetuslasten mahdottomuutta ja Jeesuksen uhkarohkeaa tehtäväksi antoa.

Markus toteaa opetuslasten tunnelmasta: ”vihdoin” Jeesus ilmestyi myös lähimmille opetuslapsilleen. ”Vihdoin”, kun muut, kaukaisemmat oppilaat, jo olivat hänet nähneet ylösnousseena.  Eikä Jeesus ole lempeä. Suorasukaisesti hän moittii lähimpiään uskon puutteesta ja kovasydämisyydestä. Ja hän vielä vertailee oppilaitaan, joiden kanssa hän sentään oli viettänyt vuosia, ja muita, jotka olivat kohdanneet hänet vain lyhyesti.  Nämä muut uskoivat, lähimmät eivät. Tämän kuuleminen on ollut kova paikka opetuslapsille.

Mutta vasta Jeesuksen ripityksen jälkeen seuraa varsinainen draama. Todettuaan oppilaansa ensin aivan kelvottomiksi uskon asioissa Jeesus sitten ilman mitään varauksia antaa näille sen tehtävän, joka mykisti heidät -  ja mykistää edelleen meidätkin: Lähtekää täältä Jerusalemista ja Galileasta, te, kalastajat ja tullimiehet, kielitaidottomat ja muuta kuin omaa kotiseutuanne tuntevat, oppimattomat miehet – ja uskomme, että joukossa oli myös naisia -  muihin maihin ja aivan koko maailmaan julistamaan evankeliumia, jota itsekin juuri epäilitte. 

Julistakaa Jeesuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta aivan kaikille ihmisille, ei vain juutalaisille, ja vielä ympäri maailman. Uskomaton Jeesus! Uskomaton valtuutus ja luottamus opetuslapsiin, meihinkin, sinuun ja minuun! Ja Jeesus sanoo, että sen mitä evankeliumin palveluksessa tarvitsette, saatte häneltä: ymmärryksen, viisauden, voiman ja lahjat. Ei Jeesus luottanut ihmisten voimaan evankeliumin eteenpäinviemisessä, vaan itse evankeliumin voimaan.  Evankeliumi itsessään on muutosvoima. Ei ihminen kanna evankeliumia, vaan evankeliumi kantaa ihmistä.

Helatorstain uusi jako oli se, että Jeesus valtuutti epäileväiset tuomaat, ruohonjuuren ihmiset, vallattomat ja mitään omistamattomat evankeliumin palvelijoiksi ja sen eteenpäinviemisen toteuttajiksi. Ei instituutioita, ei uskonnollista tai valtaeliittiä, ei viritettyä uskonnollisuutta, vaan yksittäisiä ihmisiä, jotka itsekin juuri epäilivät. Ihmisiä, jotka tunsivat oman ja lähiyhteisöjensä arjen ja joille Jeesuksen kohtaamisista ja opetuksista oli tullut arjen elämän mullistava käyttövoima. Joille evankeliumi oli merkinnyt oikeutta leipään, ihmisarvoa, oikeudenmukaisuuden vaatimusta, rauhantekoa. Jeesuksen opetus järjesti ja arvotti oman arjen elämää uudella, merkityksellisellä tavalla. 

Markus ei kerro siitä, miten opetuslapset tehtävänsä ottivat. Hän vain toteaa, että opetuslapset lähtivät viemään evankeliumia eteenpäin. Kertomus  olisi voinut jatkua toisinkin. Sitä olisi voinut seurata tarina siitä, mitä kaikkea opetuslapset keksivät esteeksi sille, ettei tehtävää voisi ottaa vastaan. Jokainen johtaja tietää, että tässä valtuutuksessa riskikartoituksen lopputulos olisikin ollut: tehtävä aivan mahdoton, ei siihen kannata ryhtyä.

Evankeliumi itsessään on Jumalan voima. Muutosvoima. Tästä helatorstai kertoo.  Evankeliumi uudistaa vääristyneitä elämänarvojamme, maailmamme epäoikeudenmukaisia rakenteita ja ihmisten tuhoisia suhteita. Se mahdollistaa uudet jaot Jumalan hyvässä maailmassa, jonka olemme tehneet huonoksi ja jossa ihmiset ja koko luomakunta voivat huonosti.  Evankeliumi voimaannuttaa ottamaan vastaan mahdottomantuntuisia haasteita ja tehtäviä. Se rikkoo ja korjaa kaavojamme ja kapeutuneita käsityksiämme siitä, mitä Jumala voi ja mitä ihminen voi ja mitä ihmisen pitää voida Jumalan luomasta elämästä vastuullisena.

Helatorstain tapahtumien seurauksena me olemme täällä tänään seurakuntana.  Murramme ja jaamme ehtoollisessa elämän leipää sielumme ja ruumiimme ravinnoksi ja uuden elämän, maailmassamme tarvittavan uuden jaon aikaan saamiseksi. Evankeliumin eteenpäin välittämisen vuosituhantisessa ketjussa ensimmäisestä helatorstaista alkaen tähän päivään ja tähän koolla olevaan messuseurakuntaan saakka joku Jumalan ihminen on kuljettanut evankeliumia niin, että se on tullut myös minulle. Joku oman aikamme apostoli on heijastanut Jumalan rakkautta sanoin tai teoin minulle niin, että olen täällä tänään.

Liitämme itsemme nyt tähän evankeliumin eteenpäinviemisen ketjuun ja muistamme apostoleja, jotka toivat meille evankeliumin.  Pyydän nyt jokaista teistä palauttamaan mieleen sen ihmisen tai ne ihmiset,  jotka auttoivat uskomaan Jumalaan, joiden kautta näit Jumalan rakkauden ulottuvan myös sinuun, koit kuuluvasi Jumalan  siunauksen piiriin, kristillinen usko tuli sinulle eläväksi. – Hiljaisuus - Nämä ihmiset ovat olleet helatorstain apostoleja meille. Me kiitämme Jumalaa heistä jokaisesta.

Me olemme täällä kirkossa nyt helatorstaina kuin opetuslapset aterialla Jeesuksen puhuteltavina. Meille Jeesus nyt sanoo:  Menkää ihmisten arkeen evankeliumi mukananne, menkää perheisiinne, työhönne, ystävä- ja naapuripiireihinne arkeen laskeutuva kristillinen usko mukananne. ”Menkäähän nyt, menkää jo”, Jeesus patistaa. Riittää, mitä olette. Evankeliumi kantaa teitä.  Se uudistaa teitä.  Te saatte voiman toteuttaa uudet jaot, että Jumalan maailma olisi se Jumalan maailma, joksi hän sen loi: oikeudenmukaisuuden, rauhan ja jokaisen ihmisen ja koko luomakunnan arvokkuutta vaaliva maailma, Jumalan ehtoja asettamattoman rakkauden kohde.

Me rukoilemme: Jumala, hengitä meihin Pyhä Henkesi, jotta voimme rohkeasti ja pelkäämättä elää uskoamme todeksi omassa arjessamme, perheessä, työssä, naapureiden kesken. Lähetä meidät kuin lähetit opetuslapsesi maailmaan oikeudenmukaisuutesi ja rakkautesi todistajiksi. Yllätä meidät armollasi ja luottamuksellasi. Varusta lahjoillasi. Amen.