Saarna Tuomasmessussa 22.8. 2010

Laura Tuhkanen-Jukkola

Mitä kuuluu?                                          

Evankeliumi Mark. 7:31-37

Jeesus paransi kuuron. Kuuron korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui puhumaan. Vaikka minä pystyn kuulemaan ja puhumaan, välillä tunnen itseni kuuroksi ja mykäksi. Joskus en kuule toista ihmistä, sitä lähintäkään. Joskus tuntuu, etten kuule enkä ymmärrä itseäni. Huonoiten kuulen Jumalan äänen. Kun en kuule, miten voisin puhuakaan?

Mitä sinulle kuuluu? Millaisia ääniä kuulet elämässäsi tällä hetkellä? Tämän messun aikana on lupa pysähtyä kuuntelemaan itseä, ja antaa ajatusten ja tunteiden nousta pintaan. On lupa kysyä itseltään: Mitä minulle kuuluu?

Täällä kirkossa voi tavata myös tuttuja ja kysellä kuulumisia, jutella kevyemmin tai syvällisemmin. Usein ainakin meidän naisten on helpompi kuulla omia ajatuksia silloin, kun niitä saa puhua ääneen toiselle. Me suomalaiset emme puhu liikaa keskenämme, ja mykkyys ruokkii masennusta.

On hyvä opetella höpöttämään ja madaltaa rimaa. On hyvä, jos uskaltaa jollekin paljastaa jotain itsestään, jos uskaltaa avata suunsa. On hyvä, jos pysähtyy pohtimaan tilannetta toisen kanssa, vaikka tietää, että toinen ei voi ratkaista omaa ongelmaa.

Täällä messussa on mahdollista kuulla myös Jumalan ääntä ja puhua hänelle. Luojamme voi puhua meille lukemattomin tavoin: Raamatun sanassa ja rukouksen hiljaisuudessa, mutta myös arjen hälinän keskellä, luonnossa, musiikissa, taiteessa, ihmisten kohtaamisissa, unissakin.

Elämässä on aikoja, jolloin tulee katvealuelle, eikä enää kuule Jumalan ääntä, vaikka on joskus tuntenut jotain kuulevansa. Joskus se johtuu siitä, että ei enää ole yhteyttä toisiin kristittyihin, tai siitä, että arjen pyörittäminen ja monesta huolehtiminen vie huomion ja voimat. Kuulostelulle, pohtimiselle ja rukoukselle ei löydy tilaa aikuisen elämässä.

Joskus Jumalan ääni alkaa kuulostaa uhkaavalta ja luottamus katoaa. Vastoinkäymiset ja menetykset voivat saada Jumalan äänen kuulostamaan vihaiselta ja tuhoavalta. Me kuulemme myös joka päivä uutisia traagisista tapahtumista, toisten kärsimyksestä. Raamatun lehdiltäkin voi löytää monenlaisia kuvia Jumalasta. Joidenkin meistä on vaikea uskoa, että Jumala olisi hyvä, että Jumala olisi Parantaja. Elämän pohjavirrassa on synkkä sävy.

Eräs terapeutti on kuvannut, että lapset, joita on kohdeltu kaltoin, kuulevat kaiken taustalla ”Hai-musiikkia”. Lapsi on joutunut selviytymään pelottavista tilanteista yksin, ja kokee vielä aikuisenakin monet tilanteet pelottavina. Elämä muistuttaa kauhuelokuvaa, jossa joka käänteessä vaanii tuntematon uhka. Millaista musiikkia sinun mielessäsi soi? Löytyykö siitä iloa, vai taisteletko pimeän virtaa vastaan?

Jeesus on Parantaja. Siitä Uusi Testamentti kertoo meille. Meidän Jumalamme on Parantaja, joka rakastaa meitä, omia ihmisiään, luotujaan. Hän ei ole loukkaantunut kostaja eikä vaativa rankaisija. Mutta joskus hän kätkee hyvyytensä pahaan. Joskus hän aloittaa parantamisen tekemällä sairaaksi.

Tätä ei ole helppo hyväksyä. Mutta kun olemme vastoinkäymisten ja pelkojen uuvuttamia ja vihaisia hänelle, Jumala ottaa vastaan vihamme ja syytöksemme. Sen voi uskoa, kun katsoo Jeesusta ristillä. Jumala ottaa vastaan vihammekin, ja kärsii kanssamme. Sellainen Jumala meillä on.

Meidän Jumalamme on salattu, mutta samaan aikaan läsnäoleva. Uskallatko uskoa siihen, että hän voi puhua sinulle henkilökohtaisesti? Jumala ei jätä meitä selviytymään vaikeuksista oman voimamme varassa, vaan on luvannut olla Henkensä kautta läsnä. Saamme pyytää, että Jumala avaisi meidän korvamme kuulemaan hänen puhuttelunsa ja sydämemme tuntemaan hänen läsnäolonsa.

Meidän täytyy saada kuulla hyvä sanoma Jumalan rakkaudesta yhä uudelleen, monin eri tavoin. Ja kun kuulemme Parantajasta, voimme myös kertoa Hänestä, sanoin tai teoin. Jokainen me tarvitsemme tukea, rohkaisua vuorollamme. Tarvitsemme jonkun, joka taluttaa meitä aina uudestaan Parantajan luo. Muutama päivä sitten 4-vuotias tyttöni totesi minulle ruokapöydässä: "Äiti, mä istun enkelin sylissä. Ja säki istut, oman enkelin". Tietämättään hän lohdutti minua omalla luottamuksellaan.

Kun ikävöit Parantajaa, saat rukoilla näin: Jumala, tiedän, ettei mikään voi erottaa minua rakkaudestasi. Vala sydämeeni luottamus, että vaikeanakin aikana olen sinun rakkautesi syleilyssä, että armosi ja rakkautesi on elämää enemmän ja kuolemaa väkevämpi.